paha olla.
Näin lyhyesti sanottuna.
Silti ajatukset päässä niin isoja, surullisia.
Pettynyt itseeni, moneen muuhunkin, mutta eniten itseeni. Minustakai tämä kaikki johtuu. Vielä pari päivää sitten haaveilin onnellisesta elämästä, yhteisestä perheestä ja muutamasta lapsesta, ehkä jopa töistä.
Tänään kuitenkin kaikki tuntui hajoavan käsiin, olen yrittänyt parhaani ollakseni hyvä tyttöystävä, "avopuoliso" ja haaveillut jonain päivänä olevani maailman onnellisin vaimo.
Kaikki katoaa ympäriltä. Olenko myös lahjonut itselleni ystäviä ja miehen rahalla, huumeilla, materiaalilla, seksillä(miestäni tarkoitan)?? Enkö riitäkkään omana itsenäni?
Jos mulla menee joku mönkään, annan siis kaiken mennä perseelleen. Ainoa mistä oon tosissani yrittänyt panostaa ja pitää huolta enemmän kuin omasta jaksamisesta on parisuhde, jossa jälleen petyin. Vika on minussa, kuka jaksaa tällaista maanisdepressiivistä tuuliviiriä? ei näköjään kukaan.
Alotin vuosien jälkeen bentsolääkityksen lisäki ketipinorin, ja yöt on yhtä helvettiä, mutta tuntuu enneunilta kaikki mitä unissa tapahtuu, enteilee pitkää depressiokautta, vaikka kuinka haluaisin olla vahva ja normaali ihminen. Pelkään. Menetän kaiken koska olen mitä olen.
MIKSEN VOI VAIN OLLA NORMAALI!??
AINA NÄITÄ UUDET TUULET BLAABLAA, TÄLLÄKERTAA UUDET KUJEET
NONIIN JA MOIKKA VAAN PITKÄSTÄ AIKAA! Ompa tosiaan ehtinyt muuttua monenmoista tässä kuukausien aikana.. Tämmöstä tämä on ollu jo vuosi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti