YKSINÄISYYS

En oo varma oonko ennen puhunu tästä aiheesta mut mulla on ollu koko päivän ihan hiton paska fiilis. Johtunee siitä että sitä on suunnitellu ja toivonu et olis laatuaikaa pitkästä aikaa myös kavereiden kanssa mut ei tähän mennessä päivää oo vielä ketään nähny eikä oo päässy puhuu kellekkään kunnolla. Vietän suurimman osan ajasta mun kullan kanssa, en valita se on täydellistä kun sitä vaan ollaan ja niin tuntuu hyvältä. Mutta aina, jokaikinen kerta kun mä koen että mua ei haluu kukaa tavata tai kuulumisia kysellä edes niin mä murrun totaalisesti. Mä olin itse maailman paskin ystävä mun yhdelle parhaista oikeista ystävistä.. meidän piti viettää päivä yhdessä enkä mä vaivaantunut edes soittaan et jäänki sänkyy koko päiväks. No sain pyydettyä anteeks koska asia vaivas niin hirveästi. No vastaus oli ihan ymmärrettävä, en oo ollu niille kovin hyvä ystävä ketkä olis sen ansainnut, päinvastoin oon tehny inhottavia juttuja ja jättäny tärkeät tyypit toiselle sijalle. Mä ansaitsen varmaan tämän mitä nyt tunnen ja pahempaa tästä tekee se että joku on mun takia tuntenu ihan samoin pahaa oloo ja hylätyks tulemisen tunteen. En tiedä löydänkö koskaan ystävää jolle voin soittaa koska vain ja olla tärkeä. Kumpa voisin muuttaa menneestä edes sen asian etten omien idioottijuttujen takia jätä ystävää toiselle sijalle. Mulla oli lapsena ja nuorempana paljon ystäviä, en olis koskaan silloin voinu käsittää jos tilanne olis kuin nyt on. Mä kaipaan pitkiä puheluita typeristäkin asioista höpisemistä ja kaikkea sitä mikä liittyy ystävyyteen ja yhdessä olemiseen. Koen ettei mulla oo ketään, en laske perttiä tähän koska se on mun rakkain ja ainoa ystäväkin kai. Mun sisko Sonja on mulle toinen paras ystävä jonka kanssa jaetaan iloja ja surujakin joskus. Mä kaipaan niin valtavasti sitä että joku aidosti välitti musta ja mun kuulumisista.

Ehkä se kaikki on mennyttä ja loppuelämä on mulle yksin vietettynä ihan oikein. Ei kai tämmönen hakoteillä haahuileva voi olla ystävä kenellekkään jos ei omakaan elämä oo täysin raiteillaan. Mä oon ihan vitun surullinen ja tarvisin ympärille ihmisiä kenelle puhuu, vaikkei erityistä asiaa oliskaan.

Ja voin mä sanoo että näin syrjäytynyt en oo muusta maailmasta ollut koskaan ja kynnys lähteä kokeilemaan asioita on aivan järkyttävä. Siinä ajatuksia bittiavaruuteen.. kuuleeko kukaan? :"(