Tänään oon yrittäny parhaani, todellakin oon ja antanu niin kaikkeni. Sitä kun haluais vaan elää tavallista arkea ilman että ympärillä tapahtuu kokoajan niin paljon asioita joita ei mun aivot osaa käsitellä ja pahinta on vatvoa yksin päässä juttuja, joihin ei voi vaikuttaa vaikka miten haluais. Kuukausi taakseppäin ei ollu paljon huolta huomisesta kun oli tunteet niin hyvin turrutettu ja asioita juostu karkuun millon milläkin keinoin. Nyt kun on jotenki edes ollu valmis kohtaamaan todellisuuden niin se iskeeki lujempaa ku olis uskonu. Omat asiat on edenny ja parempaan päin ollaan menossa, kun asioita on saatu hoidettua ja asioista puhuttu. Tänään kuitenki kaikki tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalta oon lievästi sanottuna ihan hajalla. Ehkä tämä pakkoavautuminen tänne blogin puolelle helpottaa, tai sitten ei. On vaan ihan vitun paha olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti