Toissapäivänä itkin, mutta kerrankin rehellisesti onnesta. Oli niin epätodennäköstä että Allua kotiutettais koska asianajajan mukaan tutkinnanjohtajat ja muut päättäjät sattu olemaan just tälläkertaa pahimmasta päästä. MUTTA SILTI! <3
Ja mitä nyt voin kertoa omasta olosta, kaikki kaatuu yleensä kerralla niskaan ja yhestä asiasta ku pääsee niin toinen on jo odottamassa. Nyt elellään aika rankkoja hetkiä ku ajatellaan mitä kaikkea ympärillä on sattunu, siitä huolimatta me koitetaan jaksaa ja toinen toistaan tukea.
JA MIKÄ ON NIIIN MAHTAVAAAA! Oon jo uskaltautunu yksin lenkille pariin otteeseen ilman hirveempää paniikkia, tosin se vaikuttaa asiaan, että sain lääkkeet haettua vihdoin ja pärjään jotenkin ilman suurempia paniikki ja ahdistuskohtauksia. Tänä aamuna lenkille 7:00. Oon hiton ylpeä itestäni. Ja kuivilla ollaan, mennään ja pysytään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti