Tosi pitkä tauko täältä mut nyt pakko tulla purkaa ajatuksia.. Eli oon toivottavasti vikaa kertaa heränny tähän elämään ja siihen mitä oikeesti elämältä haluun. Kävin sairaalassa pikku 2vk:n reissun ja sieltä LUOJAN KIITOS pääsin tänne keiteleelle, päihdekuntoutukseen. Pitkä ja kivinen tie päästä eroon entisestä elämästä ja itestä. Pahimmat olot varmaan on jo ohi, toivottavasti! Oon kyllästyny niin vittu kaikkeen kamaan liittyvään, tosin ilman rauhottavia ja hermosärkylääkkeitä tällähetkellä en varmaa pärjäis, tai ainakaa näin hyvin.
Täällä on helvetin hyvä porukka ja vertaistuen merkitys on ihan älytön, hyvällä tavalla. En haluu missata enempää aikaa ja kokemuksia elämässä. Arki tuntuu normaalilta täällä enkä tiedä missä oisin jos en ois päässyt tänne.. Kerenny toilata liikaa, olla kusipää, hankkia huume velkaa, kusettanu läheisiä ja vähemmän läheisiä.. Tää kaikki tulee tsunamin lailla päin näköö ku kemikaalit kropasta ja päästä rupee pikkuhiljaa katoaa.
Sen verran kusessa sitä on ollu ja huonos kunnos niin hyvin herkästi romahtaa ku käydään juttuja menneistä läpi.. Mut jos jotain positiivista niin en oo ihan syrjäytyny täällä vaan avoimesti puidaa asioita muutaman saman henkisen tyypin kanssa. Oma hyvinvointi niin fyysisesti ku psyykkisesti on ruennu kiinnostaa eikä oo enää hällä vitun väliä fiiliksiä, vaikka muutamia ylilyöntejä tähänki lyhyeen aikaan on mahtunu...
Tulevaisuus... No, kuntoutussuunnitelma tehtiin tänään ja en oo "kotiutumassa" ihan hetkeen ja alotan subutex korvaushoidon. Jakaa varmaan mielipiteitä, mutta jos se mut pelastaa ns. kadulta niin helvetti, toivoo on.
Ehkä myöhemmin enemmän asiaa mut tälläkertaa tähän jää, ei mopolla mahottomia. Tsemii mulle ja kaikille päihdeongelmista kärsiville!
PS. PERHE ootte tärkeitä ja anteeks kaikesta <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti