SURUN JA MENETYKSIEN VUOSI 2O17
Kulunut vuosi on ollut ehkä raskain kaikista tähän mennessä. Kun ajattelen elettyä elämää kuukausia taakseppäin, en ymmärrä miten kaiken tämän jälkeen voin vielä olla näinkin järjissäni. Jos mietin vuoden alkua ja ensimmäisiä kuukausia tammi,helmi ja maaliskuu... muistuu mieleen ensimmäisenä tositosi iso moka, joka vaikutti parisuhteessa pitkään ja vielä tänäkin päivänä painaa mieltä, olin tosi hakoteillä itteni kanssa ja aineet vei aika pitkälti ihmistä silloin eikä ihminen pelkästään aineita. Noh alkuvuodesta myös haudattiin Olli, äitini veli. Se aika oli stressaavaa, sillä elämäni tärkein ihminen oli niihin aikoihin ja on edelleen rikki menetyksestä.. Rakas mummu, jota kiitän koko sydämmestäni että hän jaksaa aina tukea, kuunnella ja auttaa - sillon kun ketään muuta ei kiinnosta tippaakaan. Alkuvuodesta muuten ei olekkaan ihan hirveästi mitään suurempaa mitä olisi mieleen jäänyt, mutta jokseenkin sellaiset "aallon pohjat" mitä kävin läpi ja tosi vahvasti koin.. ne on osa aika elävästi mielessä. Tämä vuosi on todellakin ollut raskas ja surua on loppuvuotta kohti vain enemmän.. Kevät ja alkukesä meni vielä muistin mukaan aika lujaa ja tuli elettyä aika huoletonta elämää siihen saakka kunnes pääsin Keiteleelle ensimmäistä kertaa katkolle. Silloin luulin, että elämä alkaa ja kesä oli sellaista itsetutkiskelun aikaa.. Tarkkailin paljon omaa henkistä ja fyysistä hyvinvointia, ehkä ensimmäistä kertaa elämässä niin paljon.. Johtuen siitä että elämästä jäi kaman kanssa leikkiminen kokonaan pois ja jäi aikaa oikeille asioille elämässä mutta eihän se kaikki mennyt niinkuin piti. Se retkahdus painaa mun mieltä edelleen ja tunnen suunnatonta syyllisyyttä siitä ja oon niin hiton vihainen itelleni, en pääse siitä varmaan koskaan yli.. Luulin että mä pystyn mihin vaan, mutta mä jäin rypemään itsesääliin ja tässä mä olen edelleen, vaikkakaan ei mene yhtä huonosti kuin alkukesästä, en oo kamakoukussa samalla tavalla kuin silloin, mutta mun elämässä moni asia vois olla toisin..
Rakkaita ihmisiä poistunut keskuudesta tänä vuonna 4. En olisi ikinä uskonut että koskaan voisin selvitä niin monen OIKEASTI LÄHEISEN YSTÄVÄN POISMENOSTA! Siihen vielä yksi sukulainen lisää, jonka kanssa ei ehditty oikein tutustua vaikka niinsanotusti läheisiä sukulaisia oltiin ja nähtiin usein. Mutta neljä mulle tärkeää ihmistä niin lyhyessä ajassa, miten minä olen vielä täällä?
Mun ajatukset harhailee kun yritän keksittyä kirjottamaan tätä, joten ehkä mun pitää vaan ottaa timeout, jotta mä saisin purettua nää mietteet edes jollain tapaa luettavaksi ja ymmärrettäväksi. Seuraavassa postauksessa lisää, siihen asti bye. Ja jos joku mulle rakas ihminen, tai edes tuttava tai ihan sama vaikka tuntematon niin haluan sanoa että kiitos, että olette olemassa. Jokainen ihminen on tärkeä ja jokaisen elämä on arvokas, muistakaa pitää kiinni toisistanne. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti