TUNTEIDEN TUNNISTAMINEN

NYT jos koskaan haluan purkaa ajatukset ulos niin fiksusti ja järkevästi ku osaan, ihan siksi että joskus voin palata tähän ja huomata ettei se "mua vaan ärsyttää" oo SE asia.. vaan se, että pääsen ite käsiksi ajatukseen, siihen mikä tosissaan mieltä painaa. Joskus pitää pysähtyä miettimään mistä tämä tunne juontaa juurensa? Miksi minä tunnen näin? Sitten sen _itse asian_ voi käydä läpi ja ehkä unohtaa. Just nyt on aiheesta täydellinen esimerkki teoriassa ja käytännössä.

Mennään siitä "pikku jutusta" pari askelta eteenpäin kun se nyt ei oo SE pointti, enkä halua asiaa liikaa valottaa, mutta törmäsin tänään täällä ei aina niin ihanassa somessa ns. asiaan, joka huomattavan paljon pisti vaan vituttamaan.. ja  lisäksi kuvasti (enkä tarkoita vaan ulkonäöllisesti) sitä entistä minua, joka olin. Vaan myös kaikki tähän liittyen sai muistamaan sen entisen Niinan, Mallun siis.. 

Tämänhetkinen tilannehan on se: Olen ollu yli kuukauden täysin ilman aineita, pää ja kroppa on siis puhdistunut kaikesta siitä hiton kamasta joka muuttaa JOKAISTA ihmistä jollain tavalla, vaikka sitä ei itse sillähetkellä tajua, mutta niin se vain on. Reippaan kolmen viikon katkojaksolla ajatus ei ollut pelkästään päästä eroon noista paskoista, vaan myös löytää sen oikean oman itsensä, joka vuodet on ollut kateissa varsinkin itseltä. Muille ehkä on ollut päivänselvää mikä ja kuka olen ennen tätä kaikkea ollut... NARKKARI.
En ollut terve, en missään muotoa. En fyysisesti enkä varsinkaan psyykkisesti. Kaikki asiat oli päin helvettiä, näin haluan ainakin ajatella, vaikka olikin se yksi pieni asia mihin ajoittain olin tyytyväinen. Joka on tänä päivänä mulle varsin iso ja vaikea asia, johon en ole tyytyväinen nyt. Asiat on päinvastoin. Mutta on HELVETIN vaikea iskostaa päähän, että näin on hyvä, näin on paremmin kuin koskaan. Ja mikä siinä parhainta TÄMÄ ON AITOA!

Ehkä vaikea on myöntää mutta pieni kateus vain siitä yhdestä pienestä asiasta on, mutta pohjimmiltaan huomaan etten koe saavani tarpeeksi tunnustusta ja kehuja saavutuksistani. Ehkä en itse ole tyytyväinen? Olen. Toki on hetkiä, jolloin entinen elämä käy mielessä, ja saatan ikävöidä jotain tiettyä asiaa, ehkä hetkeä.. en tiedä, mutta onneksi osaan kääntää ne ajatukset ja pysähtyä miettimään tätä hetkeä. Vietän aikaa paljon kotona ja tiiviisti aikaa mieheni kanssa, ja käytöksestäni häntä kohtaan, ehkä muitakin, osaan katsoa kuin peiliin mutta syvemmälle, itseeni. Ja olen oppinut itsestäni tiettyjä piirteitä/käyttäytymismalleja joista olen oppinut tunnistamaan melkein tunteen kun tunteen. Onnekas olen kun tämä "peili" (rakkaani siis) jaksaa tätä matkaa vierellä ja tukee kaikessa mitä päätän, vaikken välillä tiedä itsekkään mitä päätän. Ugh, olen puhunut ja huh, voin kertoa että kyllä teki hyvää. 110% parempi olo.